Tyrmäys päin seinää

"Nyt ryhdistäytykää ja pistäkää parastanne! Pronssi tarvitaan!"
Ne samat maisemat ja tunnelmat lentelivät ruskeiden silmien ohitse tämän tullessa myöhässä pukkariin. Pojilla oli tahdonvoimaa vaikka koko yleisölle jakaa, mutta sitä ei tarvittu. Yleisökin oli aivan tulessa ja huusi Suomen Leijonia kentälle.
Jalonen kääntyi katsomaan Joonasta vähän hämmentyneenä.
"Miksi sä olet myöhässä?" hän kysyi terävästi ja mittaili Joonasta päästä varpaisiin tarkistaakseen oliko hän kunnossa.
"Eksyin", Joonas vastasi vilkaisematta Jaloseen tai muihin ja tepasteli rauha naamalla omalle hyllylleen pukemaan ripeästi kamat päälleen. Pojat vilkaisivat toisiaan vaitonaisina, Jalonen katsoi Joonasta vieläkin epäluuloisena.

"Jos ei kultaa tai hopeaa, niin sitten pronssia!" Koivu nousi seisomaan luistimiensa terien varaan ja nosti kätensä korkealle ilmaan, lätkämaila vasemmassa kädessä. Kannustava hymy ja tuikkivat silmät pesivät muiden sisimpiin toivoa ja itsevarmuutta siitä tähtäimesta.
Joonasta moinen vain huvitti, mutta hän päätti olla sanomatta mitään. Hän jotenkin arvasi, että hän joutuisi kestää häviön toistamiseen, mutta silti toivoi jonkun tuovan Suomelle pronssivoiton.
"Voitto!" Jalonen yltyi kannustukseen ja karjui kurkkunsa käheäksi. "Murskaatte Tsekin itsetunnon ja voimme kulkea ylpein mielin!"
Joonas tuhahti pudistellen päätään.

Joku tökkäsi häntä selkään hänen luullessa muiden jo häipyneen jäälle. Joonas oli juuri valmis lähtöön, mutta siniharmaasilmäisen miehen yrittäessä anella häneltä huomiota, he jäivät jälkeen.
"Voitko nyt kertoa?" Ossi kysyi silmät tuikkien velimäisestä huolesta.
"Anna jo olla", Joonas henkäisi syvään. "Peli alkaa"
"Ja tulit myöhässä", Ossi mutristi suutaan kireän näköisenä.
"Ja ite tulit liian ajoissa", Joonas mutisi astellen Ossin ohi.

"Nyt et mee mihinkään!"
Ossi takertui Joonaksen käteen kääntäen tämän täydellisesti ympäri. Hän työnsi Joonaksen seinää vasten ja sulki pakotien tämän kummaltakin puolelta asettaen kätensä Joonaksen pään kummallekin puolelle.
Joonas tuijotti pelästyneenä Ossin kasvoja ja huomasi astuneensa tämän myrskyiseen ansaan jälleen kerran. Hän ei olisi tahtonut. Ne silmät saivat hänet haluamaan ja tahtomaan sitä pahinta, mistä hän yritti juuri nyt päästä yli.
Siniharmaat tähdet tuijottivat häntä takaisin, näyttäen ruskeasilmäiselle harmaan taivaan ja sinisen myrskyävän meren, jonka syvyyksiin hän tunsi uppoavansa sen mukaan, mitä pidempään niitä tuijotti.

Kidutusta. Sinä kidutat minua.
Älä tee minulle näin. Tiedät vallan hyvin, että nautin tästä, mutta tiedät myös vallan hyvin, että saatat minua kohti turmion portteja.

"Ottelu alkaa", Joonas yritti työntää Ossia hellästi poispäin, mutta hänen alentavat ja analysoivat silmänsä saivat Joonaksen tuntemaan itsensä säälittävältä kurjalta, jolla ei ollut tässä maailmassa paikkaa jonne paeta.
"Vittu, mene jo pois siitä!" Joonaksen hermot kiristyivät ja työnsi Ossin voimakkaasti päin vastakkaista seinää. Hän mulkaisi loukkaantuneesti Ossia kääntäessään tälle selkänsä ja kiirehti jäälle luistimet jalassa, täten ollen vähällä kaatua omiin jalkoihinsa.

Ossi jäi tuijottamaan mykkänä Joonaksen perään ja lähti kompuroimaan itsekin kohti kenttää ehtiäkseen paikalle ajoissa. Silmissä paloi tuli ja tahdonvoima ja käsiin puristui viimeisetkin fyysiset voimat, jotka hänen teki mieli purkaa seinään tai nyrkkeilypussiin, mutta tyytyi tsekkiläisten taklailuun.
Hänen astuessaan viimeisenä kentälle, hän kuuli kuinka yleisö pauhasi hänen raskauttavan sydämensä tahdissa.


Filppulan rohkaiseva taputus olkapäälle tuntui kivenjärkäleeltä tämän astellessa jäälle Joonaksen tullessa vaihtoon muiden toveriensa kanssa.
"Hyvin pelattu", Filppulan sanat liukuivat ohitse.
"Pistä paremmaksi"
Joonas istuutui penkille ja etsi itselleen juomapulloa, josta voisi valuttaa vettä hikeä vuotavalle naamalle. Vilkaisu tulostauluun ja syvä huokaisu. Juuri niin kuin hän oli unessaan nähnyt, ja se jos mikä oli turhauttavinta ja raskainta juuri sillä hetkellä.
Ehtisikö sitä muuttaa? Ehtisikö sitä saada Suomi tasoihin ja päästä jatkoajalle?
Vilkaisu takaoikealle Jaloseen sai Järvisen epäluuloiseksi ja kääntymään taas katsomaan peliä, jota he olivat häviöllä 2-4 ellei joku nyt panisi toimeksi.

"Kohta on tauko", Jalonen ilmoitti itsevarmasti ja vilkaisi itsekin tulostauluun. "Kyllä me tasoihin päästään, jos me niin halutaan"
Ei tässä ole haluamisesta kyse. Joonas heitti kasvoilleen lisää vettä ja vilkaisi viereensä. Komarov vaikutti todella tyytymättömältä tulokseen, yhtä lailla kuin muutkin.
"Voi saatana", hän mutisi pudistellen päätään ja henkäisi turhautuneesti syvään. Kentällä soi ja pelaajat valuivat innokkaan nopeasti pois kentältä epävarmat ilmeet kasvoillaan, ja vilkaisu itsevarmaan ja vielä tahdonvoimaa omaavaan Jaloseen sai heidät tuntemaan itsensä vielä enemmän epävarmoiksi. Pelko siitä, että Jalonenkin olisi nyt erehtynyt luulemaan heistä liikaa.

Ei, kyllä hän tunsi poikansa. Mutta heillä vain oli tapana lannistua ennen ottelun loppua.